Tervetuloa Valkeala-klubin kotisivuille


Valkeala-klubi on poliittisesti sitoutumaton yhdistys, jonka tarkoituksena on lisätä Valkeala-tietämystä, kohottaa kotiseutuhenkeä, luoda
mahdollisuuksia verkostoitumiseen jäsenten kesken ja toimia kaikin tavoin Valkealan hyväksi. Klubin varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä seuraavat ehdot täyttävä henkilö: henkilö on syntyperältään valkealainen tai vaikuttanut pitkään Valkealassa, henkilö on osoittanut omassa työssään tai harrastustoiminnassa aktiivisuutta ja saavuttanut työllään arvostusta, henkilö hyväksyy klubin tavoitteet ja säännöt; klubin hallitus hyväksyy henkilön jäseneksi.

Valkeala-klubi perustettiin vuonna 1988 Heimo Pohjalaisen ja Valkealan kunnan aloitteesta. Perustava kokous pidettiin Orilammen majalla. Klubin tärkein toimintamuoto on vuotuinen Elotapaaminen, jonka paikka vaihtelee. Elotapaamiseen osallistuva jäsen suorittaa
kutsukirjeessä määritellyn maksun Klubin tilille ja näillä maksuilla Klubin toiminta enimmäkseen rahoitetaan. Klubi voi tämän lisäksi anoa apurahoja erikseen määriteltyä tarkoitusta varten.


Esimerkiksi tämän kotisivun luomiseen on saatu rahoitusta JEV-säätiöltä.