Arvoisat järjestävät seurat, rouva kaupunginjohtaja, hyvä juhlaväki!

Etsitään vastausta alan tutkimuksesta. Se on perinteisesti jaotellut kotiseudun kolmeen tasoon:

Kolmanneksi on henkinen taso luonnon ja rakennetun ympäristön lisäksi. Se muodostuu siitä
toiminnasta, puheesta, ajatuksista ja tavoista, jotka muistamme ja tunnistamme kotiseudussa. Tämä
henkinen ja sosiaalinen taso täydentää kotiseutumme rikkaaksi kokemukseksi, joka on erottamaton
osa henkilöhistoriaamme – ei vain nostalgisia lapsuudenmuistoja vaan persoonallisuutemme
rakennusainetta.

Nyt – viimeistään koronavuoden jälkeen – näiden kolmen tason rinnalle on noussut neljäs ulottuvuus:
Internetin mahdollistama virtuaalinen kotiseutu. Virtuaalinen kotiseutu on nimenä tuoreella kirjalla,
johon on koottu tuloksia kymmenen viime vuoden aikana tehdyistä niin sanotun ”kokemuksellisen
kotiseutututkimuksen” hankkeista yliopistojen yhteisessä Ruralia-instituutissa. Tutkimusjohtaja
Sulevi Riukulehto tiivistää uuden ulottuvuuden seuraavasti (Kalevalaisten naisten Pirta-lehdessä
2/2021):
”Palveluntarjoajien sivustot ovat kotiseutumme maisemia, ja niissä asioinnista syntyy
muistoja kuten reaalimaailman tapahtumista. Itselle tärkeitä matkoja ja rippijuhia
jaetaan sosiaalisessa mediassa ja niitä muistellaan. Internetistä on tullut uusi
virtuaalisen kotoisuuden alue.”

Hänen yhteenvetonsa on tämä:

”Virtuaalinen kotiseutu ei ole kotiseudun erillinen ja riippumaton osa, eikä se millään
tavoin uhkaa luonnonkotiseudun, rakennetun tai henkisen kotiseudun olemassaoloa. Se
on kotiseudun kokonaisuuteen liittyvä mahdollisuus.”

Tämä mahdollisuus merkitsee sitä, että kotiseututyötä voidaan siirtää verkkoon ja tavoittaa
aikaisempaa useammat asiasta kiinnostuneet ihmiset – laajentaa osallistujien piiriä kautta maan ja
jopa muualle maailmaan, missä ehkä haluttaisiin osallistua kotimaan paikalliseen toimintaan. Näin
kynnys kotiseututyöhön osallistumiselle laskee. Virtuaalinen kotiseutu merkitsee tässä olemassa
olevan reaalisen kotiseudun toisintoa virtuaalisina ilmentyminä eli representaatioina – vaikkapa
kotiseutumuseon kokoelmaa verkkosivuilla tai yksityishenkilöiden vanhoja valokuvia skannattuna
Facebookin ryhmäsivulle kuten esimerkiksi ”Miun vanha Mikkeli”.

Mutta verkko tekee mahdolliseksi myös kotoisuuden kokemisen aivan uudella tavalla. Verkkoon eli
kyberavaruuteen syntyy eri asioiden ympärille uusia kaveripiirejä, joita ei ole missään muussa
ympäristössä, Ja tietokonepelit operoivat yleensä täysin sepitteellisissä ympäristöissä, jotka kuitenkin
voivat synnyttää jopa todellisemmalta tuntuvan kokemuksen kuin reaalimaailman tapahtumat. Moni
yksinäinen ihminen solmii verkossa ystävyyssuhteita, jotka saattavat olla vahvempia kuin fyysisessä maailmassa syntyneet. Tämän sortin kotoisuus syntyy vain verkossa, vailla vastinetta reaalitodellisuudessa.

Kaikki verkossa toimiminen kuten eri palveluissa asiointi ei tietysti sisällä kotiseutuideaa, mutta
kotoisuus ja yhteisöllisyys ovat paljossa mukana ja useasti virtuaalisina kokemuksina yhtä vahvoja
kuin reaalimaailman kokemukset. Käytännössä virtuaalinen kotiseutu rakentuu yleensä yhdistelmänä
näistä kahdesta tyypistä: reaalisen kotiseudun representaatioista ja kyberavaruudessa syntyneestä
kotoisuudesta.

Tutkijoilla on siis hyvät perusteet otsikoida juttujansa tähän tapaan: ”Virtuaalisuus muuttaa
kotiseutukokemusta”, ”Internet on neljäs kotiseutu”, ”Pelit virtuaalisena kotiseutuna”.
Käsite kotiseutu ei merkitse pelkästään maantieteellisiä paikkoja vaan se sisältää myös ajallisen
ulottuvuuden, muistoja. Lisäksi kotiseutuun liittyy aina kokemuksellisuus ja se on vahvasti
henkilökohtainen sekä yksilöllinen. Paino on yhdyssanan alkuosalla koti – seutu on vain
epämääräinen lisämääre. Edellä siteeraamani tutkimusjohtaja määrittelee käsitteen näin: ”Kotiseutu
on maisemien ja muistojen yhdistelmänä muodostuva henkilökohtainen kokemustila, joka herättää
tuttuuden ja kotoisuuden tunteen, niin sanotun kotiseututunteen.”

Monipaikkaisuus on vanhastaan tuttu käsite kotiseututyössä, kun meistä vain harvalla kotiseutu
sijaitsee yhdessä paikassa. Esimerkiksi minulle kotiseutu on sekä lapsuuden ja kouluvuosien
ympäristö Helsingin Munkkiniemessä että kesänviettopaikka Valkealan kirkolla, josta vuosien
mittaan tuli yhä tärkeämpi ikkuna suomalaiseen maaseutuun ja suomalaisiin ihmisiin.

Minulla ei ole erillistä opiskeluajan kotiseutua kuten useimmilla, koska asuin opiskeluvuodet kotona,
mutta maailmalta voin osoittaa monia kotipaikkoja kuten pari vuotta perheen kanssa Tansaniassa.
Näiden elämäni haja-asutuspaikkojen kokemustila on toki kevyempi kuin pysyvämpien kotiseutujen.

Meidän kaikkien elämässämme on lukuisia kotiseutuja, mutta niiden mieleemme kaivertamat
kokemustilat ovat eri syvyisiä. Ne ovat tyypillisesti rinnakkaisia ja niiden välillä voi olla jännitteitä.
Mutta eri kotiseutukokemukset voivat myös sulaa toisiinsa ja muodostaa mieleemme yhden
moniaineksisen kotiseudun. Kotiseutukokemus on todella yksilöllinen.

Nyt verkon aikana monipaikkaisuudesta on tullut uusi normaali. Herää kysymys, eikö verkko häivytä
koko kotiseutuideaa, kun kokemuksemme maailmasta on lähtökohtaisesti monipaikkainen. Onko
kotiseudulla oikeasti sijaansa tässä maailmankylässä, jossa elämme yhä enemmän digitaalisuuden
varassa ja jossa nousevat polvet ovat, kuten sanotaan, diginatiiveja? Ovatko tutkijat naivin
hyväuskoisia, kun heidän näköalansa virtuaaliseen kotiseutuun on optimistinen, vailla huolta verkon
kielteisistä vaikutuksista?

Tutkimusnäyttö tukee optimismia. Virtuaalinen kotiseutu -kirjassa raportoidut empiiriset tutkimukset
Etelä-Pohjanmaalta, Satakunnasta ja Järvi-Suomesta osoittavat vakuuttavasti, että verkkomaailma on
enemmän tai vähemmän läsnä ihmisten kotiseutukokemuksissa – ei kaikkien mutta useimpien. Ja
mikä tärkeintä, kotiseutu ei ole osoittautumassa ohimeneväksi ilmiöksi, joka on jäämässä
digitalisaation ja globalisaation jalkoihin. Kotiseutukokemus seuraa nykyihmistä jopa aikaisempaa vahvempana, mitä todistaa myös Juuret
junioreille -hanke, jota Ruralia-instituutti on tehnyt 10 peruskoulussa eri puolilla maata yhdessä
Suomen Kotiseutuliiton kanssa. Tässä tutkimuksessa kartoitetaan erilaisissa tilanteissa elävien lasten
ja nuorten kotiseutukäsityksiä ja tuetaan heidän omaa kiinnostustaan omaan kotiseutuunsa.

Samassa hengessä Kotiseutuliitto on käynnistänyt Kaikilla on oikeus kotiseutuun -hankkeen. Sen
avulla yhdistykset sparraavat toisiaan kehittämään lapsille ja nuorille luovaa toimintaa vaikkapa
puutarhanhoidossa. Maaseudun Sivistysliiton Tää on mulle tärkee -hanke taas etsii
pohjoispohjalaisten nuorten aikuisten kanssa keinoja pitää suhde kotiseudulle elävänä myös silloin,
kun opiskelut tai muut syyt vievät maailmalle.

Kotiseutuliitolla on myös eri sukupolvia yhdistävä Mestarit & kisällit -hanke, jossa saatetaan yhteen
lapsia, nuoria ja ikäihmisiä oppimaan toinen toisiltaan. Lapset ja nuoret pääsevät siinä paikallisen
kulttuurin ja kulttuuriperinnön pariin kokijoina ja tekijöinä, sekä opettaen että itse oppien. Tämä
Suomen Kulttuurirahaston tuella käynnistynyt ja nyt Opetus- ja kulttuuriministeriön tukema hanke
pyrkii osaltaan torjumaan nuorten syrjäytymistä.

Hankkeissa siis riittää ja nuoriso on vahvasti mukana, joskin toistaiseksi enemmän lupauksena kuin
menestyksenä – nuorethan eivät rakasta organisaatioita. Haasteissakin siis riittää. Joka tapauksessa
kotiseututyötä ei tarvitse surkutella eikä manata maan rakoon vajoamisella, mitä vähän pelkäsin
ryhtyessäni tätä puhetta valmistelemaan.

Täällä Valkealassa voimme ylpeinä todeta, että Elovalkeat pantiin pystyyn 70-luvun alussa tavallaan
Internetin edeltäjänä tuomalla yhteen Valkealan pitäjän kylät toimimaan koordinoidusti
kotiseututeeman ympärillä. Elovalkeiden avulla kylät verkottuivat, ei tietoverkon vaan fyysisten
kontaktien ja yhteisen kiinnostuksen varassa. Ja tämä sitten johti kyliä perustamaan omia
yhdistyksiään. Nyt Elovalkeat saavat lisävirtaa digitaalisesta verkosta, mutta alkuperäinen toimintaajatus kotiseututyön tukemiseksi on ennallaan.

Hyvät ystävät. Kotiseututyön tulevaisuus näyttää valoisalta – toisin kuin sadetta tekevä taivas täällä
nyt juuri. On ilo todeta, että kotomaamme ystävälliset äidinkasvot ovat yhä eläväiset – niin
tosielämässä kuin virtuaalimaailmassa.

Kiitos