Siitä on jo toistakymmentä vuotta, kun olin ilokseni tullut hyväksytyksi jäseneksi Valkeala-klubiin, jonka toimintaa olin jo
pitkään ihaillut, olihan äitini monta vuotta hallituksessa. Muistan miten ylevä tunne oli tulla rakkaaseen Puhjonrantaan ja
miten kuumotti pitää uuden jäsenen esittäytymispuheenvuoroa tutussa auditoriossa. Vähänpä silloin aavistin, mitä kaikkea se
toisi tullessaan. Voin kertoa, että tuli pieniä paineita toimia Valkealan parhaaksi. Ehkä tässä vuosien mittaan jotain on saatu
aikaankin, monessa on ainakin oltu mukana.

Uusia kyliä, uusia paikkoja, uusia tuttavuuksia, hyviä ystäviä. Koko ajan vahvistuvaa rakkautta Valkealaan. Ylpeyttä omista
juurista, joista osa luikertelee syvällä Selänpään mullassa. Elämää kirkonkylällä, yhteisöllisyyttä, kokouksia, tapahtumia.
Valkealan kunta lakkasi olemasta uuden Kouvolan nähtyä päivänvalon, mutta Valkeala elää. Sieluissamme soi ikuisesti Kymenlaakson laulu
ja Valkealan vesillä. Murrekin taittuu, käyläh mäneh ja nähläh ihlan kohlasteh!